Avaan wordpressin ja mietin taas kerran, että miksi blogini on täällä? Miksi se ei ole jossainkaukana.netin alla kuten kaikki muutkin blogini? Laiskan kirjoittajan olisi tällä hetkellä äärimmäisen helppo siirtää tämä sinne. Kukaan tuskin edes huomaisi blogin kadonneen ;).

Mietin bloggaamista. Sen mielekkyyttä ja tärkeyttä. Olen ihminen, joka tykkää blogata. Haluaa blogata. Ja tarvitsee bloggaamista. Kuitenkin tällä hetkellä tuntuu siltä, että ajatukseni ovat aivan liian hajanaisia. Aivan liikaa jotain sellaista mitä ei saa kunnolla jäsenneltyä. Haihattelen siellä ja täällä, eikä mikään ajatus jää pitkäksi aikaa

Pääasiallisesti haluan kuitenkin blogata kirjoittamisesta. Siitä mitä teen ja miten se edistyy. Ajatuksistani kirjoittamisesta ja kirjoista. Olen miettinyt, että kunhan oikeasti pääsen syksyn projektin kimppuun, siitä olisi kiva kirjoittaa. Miten se edistyy ja mitä tapahtuu. Ehkäpä jotakuta saattaisi jopa kiinnostaakin. Mutta väkisinkin eksyn miettimään, että pitäisikö sillä projektilla olla oma paikkansa? Hukkuuko se tänne kaiken muun alle? Viime syksynä, kun aloitin kirjoittamisen aineopintoja, haaveksin siitä, että kirjoittaisin oikeasti kunnon päiväkirjaa opinnoista. Enpä ole kirjoittanut.

Yks kaks huomaan miettiväni, että mikä siinä bloggaamisessa on niin tärkeää? Ajoittain haluaisin kirjoittaa ties mistä, mutta lopulta en osaa ajatuksiani jäsennellä, aika ei riitä tai liiallinen itsekritiikki nousee. Ajoittain tuntuu, että olisi paljonkin sanottavaa, ajoittain taas ei. Olen saanut esimerkiksi paljon palautetta siitä, että minun pitäisi kirjoittaa liittyen erikoiseen perhemuotoomme. Joskus olen ajatellut asiaa, mutta jotenkin se ei vain tunnu minun missioltani.

Missio. Se on kai yksi asia, joka minussa on muuttunut. Olen monessa jutussa ollut mukana tietynlaisella missiolla. Olen puhunut masennuksesta, koulukiusaamisesta ja jopa kirja gerbiilien hoidosta on ollut tietynlainen missio. Nyt tunnen tuon kaiken karisevan niskastani. Minun tulevaisuuden suunnitelmissani lukee lastenkirjoja (ihan vain sellaisia hyväntahtoisia hömppäkirjoja, ei elämää suurempaa sanomaa missään :D), nuorten fantasiaa ja aikuisten kauhua. Vähänkö siistiä? Minun ei tarvitse nyt olla mitään muuta. Minä vain heittäydyn tähän mukaan ja se vie minut mennessään.

Olen välitilassa. Vanha ei ole mielessäni aivan täysin valmis. Ja eihän se olekaan. Eikä valitettavasti tule olemaankaan seuraavaan viiteen vuoteen, mutta välillä tarvitsee osata sukeltaa johonkin ihan muuhun. Mieli siintää jo pitkälti syksyn kauhuprojektissa, mutta tässä välissä pitäisi kutoa säikeitä kahden lastenkirjan verran. Tänään haahuilen. Huomenna otan etäisyyttä yhden mummolareissun verran. Josko torstaina kirjoittaisin ensimmäiset koneet Konekirjaan.

Advertisements