Jaaronin koekappaleet tilattiin viime yönä. Katson kansitiedostoa ja jotenkin sitä on vain vaikea tajuta. Kohta se on todellisuutta. Yhtenä hetkenä ajattelin, että seuraavan kerran mä hengitän viiden vuoden päästä.

Jos kaikki menee putkeen, viiden vuoden päästä Jaaron-sarja viimeinen osa ilmestyy juuri näillä hetkillä. Siinä ohessa on luultavimmin syntynyt vinot pinot Jaaroniin liittyvää tekstiä ja kauhua. Pari lastenkirjaa (en uskalla sanoa, että kovin toivoisin noin yhden per vuosi, mutta… en uskalla) ja ehkäpä alku myös lastenkirjasarjalle. Ja sitten se Suuri Unelma. Totuus on, että sekin tulee varmasti toteutumaan seuraavan viiden vuoden aikana. Kokeilen siipiäni englanniksi.

Tilasin juuri uuden domainin Jaaronia varten. Tosin se on vain kääntö Jossainkaukana.nettiin. Näin saa olla, kunnes jossainkaukana.netin liikennemäärät alkavat paukkua rikki. Siinä voisikin olla yksi tavoite tämän seuraavan viiden vuoden ajalle.

Tämä tuntuu nyt jonkinlaiselta taitekohdalta. Katson elämää viisi vuotta taaksepäin. Viisi vuotta sitten oma kirja oli unelma. Gerbiilifaktan julkaisusta keskusteltiin parinkin tahon kanssa, mutta omakustanne tuntui päivä päivältä paremmalta vaihtoehdolta. Tämän viiden vuoden aikana oli tarkoitus julkaista uusi gerbiilikirja, mutta sen aika ei koskaan tullut. Gerbiilifaktaa seurasivat Mörkö vei ilon, Moralla murhaa mukavasti, Rakkaudella sinun – kuolema, Siirin ja Saran joulutarina, Miten mörkö kesytetään ja Jonakin päivänä kaduttaa. Viime vuonna keskityin tukemaan lasten projekteja, joista lopputuloksena Seitsemän kissatarinaa, Vuoden taikaa – runoreissuja vuodenaikoihin ja Pelkäätkö kuolemaa?

Näiden viiden vuoden aikana olen oppinut itsestäni ja kirjoittamisestani paljon. Olen oppinut ymmärtämään kunnolla miten elämänmittainen projekti uuden oppiminen on. Olen oppinut näkemään omia puutteitani paremmin (vaikka se itsekritiikki on ollut kova jo aikaisemminkin). Olen hyväksynyt sen, että kirjoittaminen, ja kirjojen tekeminen, voi olla hauska harrastus ihan sellaisenaan. Joku voi ihmetellä, että miksi niitä kirjoja on pakko tehdä? Joskus sillä, että tekstin saa kirjana hyllyyn, voi olla merkitystä. Jos minä saan siitä itselleni hyvää mieltä, minulla lienee siihen oikeus.

Jonakin päivänä kaduttaa –kirjan taakka on ollut aika raskas kantaa. Se lienee syy miksi seuraavan kirjan julkaisuun meni kaksi vuotta. Yhä edelleenkin painin noiden asioiden kanssa. Eilen iltalenkillä mietin taas mikä merkitys sillä on ollut minulle ja miksi asioissa kävi niin kuin kävi. Toivon, että kukaan ei nyt ymmärrä tätä väärin. Selityksiä haen ihan yksinomaan itsestäni. Olen saanut vielä viime päivinäkin yhteydenottoja aiheeseen liittyen ja ne eivät ole olleet kovinkaan positiivisia. Voisin kuitenkin vannoa, että kahden vuoden jälkeen kenelläkään muulla ei voi olla niin suuria angsteja minua kohtaan kuin itselläni. Haluaisin kuopata koko asian, enkä ole siitä juurikaan puhunut. Silti ajoittain tuntuu, että tämä asia vaatisi yhä jonkinlaisen päätöksen. Jos ei kenellekään muulle, niin minulle itselleni.

Kaipaan aikaa, jolloin bloggasin säännöllisesti. JPK:n jälkeen en ole siihen pystynyt. Nyt tätäkin tekstiä olen kirjoittanut pari tuntia. Niin vaikeaa se on. Minä, joka viikko sitten reilun vuorokauden aikana työstin 25 liuskan koulutyön. Se on asia, jota mies aina kehuu. Olen nopea kirjoittamaan. Nopea kirjoittamaan, mutta huono viilaamaan. Toivon, että seuraavan viiden vuoden aikana kehittyisin siinäkin. Ainakin pikkuisen askeleen.

Tämän tekstin oli tarkoitus käsitellä Jaaronia. Eksyin aiheesta pahemman kerran. No, se ei kai haittaa. Pääasiallisesti kuitenkin kirjoitan ihan itseäni varten. Siksi, että se on iso osa minua ja minulle tärkeää.

Advertisements