Viime päivinä mielessä on ollut taas vähän yhtä ja toista mistä kirjoittaa, mutta nyt, kun olisi aikaa kirjoittaa, en tiedä mitä sanoa.

Kirjoittaako jotain ympäripyöreää siitä miten Jaaron on nyt VALMIS? Tai eihän se valmis ole. Tällä hetkellä kaksi hovilukijaa kahlaavat tekstiä läpi ja yrittävät löytää sieltä mahdollisimman paljon korjattavaa. Mutta sitten… Sitten ollaankin jo aika lähellä valmista.

Vai kirjoittaako suunnattomasta kirjoitusahdistuksesta, josta olen kärsinyt viime päivinä? Koulutehtävät junnaavat pahemman kerran, mutta suurimpana syynä taitaa olla Jaaroniin liittyvä paniikki. Jaaroniin ja julkaisuun. Paine siitä, että pitäisi päästää se lapsista rakkain maailmalle. Pelko siitä, että kaikki mitä kansien väliin on laitettu, onkin pielessä. Epävarmuus siitä, että teenkö mä sittenkin ihan totaalisen väärää juttua?

Kuvittelen katkaisevani blogihiljaisuuden kevyemmällä aiheella. Puhutaan Jaaronista. En tiedä miten syvälle me pääsemme.

Kaksi viimeisintä kirjoitusprojektia ovat olleet erikoisia. Olen kirjoittanut kirjan, tarinan loppuun, mutta silti en olekaan lopussa. TT ja Jaaron ovat vain alkuja. Ensimmäisiä osia sarjaan, joiden toteutuminen tuntuu tässä ja nyt, ensimmäisten sivujen jälkeen, todella kaukaiselta. Etenkin Jaaron, nyt kun olen ymmärtänyt sen, etten nykyisillä julkaisutavoilla luultavimmin koskaan tule saamaan siitä sellaista kuin haluaisin. Noh, aika näyttää. TT on kustantajan käsissä. Katsotaan mitä he sanovat. Jaaronista ilmestyy tänä keväänä omakustanteena tuo ensimmäinen, hyvin hyvin pikkuinen raapaisu koko tarinasta.

Jaaronin kanssa on ollut mukava kulkea. Jaaron syntyi ajatuksena ajaessani mummolaan reilu vuosi sitten hiihtolomalla. Olin haljeta innostuksesta ja odotin pääsyä perille. Soitin Arille ja kirjoitin ajatusta ylös. Hei tässä se nyt on! Se juttu, josta mä olen haaveillut! Jaaronin kirjoittaminen oli mukavaa. Oli kuin olisi matkannut hyvän ystävän kanssa. Loppumetreillä iski kuitenkin ahdistus. Ihan kuin vasta aivan lopussa minulle olisi selvinnyt miten ison palan oikeasti haukkasin. Olen kuin Jaaron. Näen paperissa ikkunan Jaaronin maailmaan ja tiedän, että minun on kirjoitettava se kaikki. Kirjat ovat varsin pieni osa siitä kirjoitusmäärästä, joka loppujen lopuksi tulee olemaan suunnitelmien, kirjoittajien kirjoitusten, karttojen, piirrosten ja erilaisten hahmotelmien myötä. Olen suunnitellut, että nyt Jaaronin ilmestyessä aloitan oikeasti tiettyjen muistiinpanojen pidon netissä. Kerään nettisivulle paikat, kasvit ja eläimet, joita Häivemaailmassa on. Karttoja, piirroksia, mitä ikinä tuleekaan vastaan. Kurssityönähän minulla onkin isän ensimmäinen muistikirja. Luultavasti jossain vaiheessa pitäisi luoda täydellinen myös Kirjoittajien Kirjasta.

Kirjan julkaisu on ollut minulle aina jotenkin kriisin paikka. Tällä kertaa minusta tuntuu, että se on sitä vielä entistäkin enemmän. Jaaronin ilmestyessä Jonakin päivänä kaduttaan ilmestymisestä on kulunut aika tarkalleen kaksi vuotta. Olen kirjoittanut viimeisen vuoden aikana aika paljon. Nyt on aika katsoa mitä onkaan saanut aikaan.

Advertisements